Pieni yleinen huomio

On muuten jännä ilmiö se, että kun löytää uuden bändin, ihan sama mitä kautta, ja alkaa etsiä netistä yleissivistävää tietoa kyseisestä bändistä, niin huomaa bändin vierailleen Suomessa viimeisen parin vuoden sisällä.

En nyt ala täsmentää huomiotani, mutta muutamaan otteeseen on käynyt näin. Sitten on vatuttanut aika rajusti kun on tajunnut, että kyllä, sille keikalle olisi ollut mahdollista päästä jos vain olisi tajunnut. Mutta ei. Ja seuraavaa keikkaa saa odottaa ikuisuuksiin. Siinä ajassa onkin suurin innostus ehtinyt jo laantua ja kiinnostus seuraavaa bändiä kohtaan herännyt (joka sekin on vieraillut Suomessa juuri viime vuonna eikä ole tulossa takaisin vähään aikaan).

No, onneksi välillä sattuu iloisia yllätyksiäkin :D

Tänä kesänä ei muuten ole tiedossa ihan kauheasti lippujen hinnan arvoisia keikkoja. Rock the Beach on kesän ehdoton kohokohta (Green Day! Stone Sour! A Day to Remember! Billy Talent!), myös Sauna Open Airiin kutkuttaisi mennä, koska Volbeat. Se on kuitenkin vasta harkinta-asteella. Iron Maideniin on ollut liput jo pitkään... Muuta kivaa ei tulekaan mieleen.
Musea voisi toki mennä katsomaan uudelleen. Mutta se tietää rahanmenoa... Ja joulukuinen keikka oli tarpeeksi hieno, jotta voin ylpeänä sanoa nähneeni bändin livenä.

Seliseliseli. Tosiasiassa kynnys tuhlata rahaa on liian suuri. (Paitsi että keikkalippuihin ei tuhlata, vaan käytetään. Investointi musiikkiin ei ole tuhlausta.) Motivaationi tiettyjä asioita kohtaan voi päätellä siitä, kuinka hanakasti olen valmis käyttämään rahaa kyseisen asian eteen. Näin se yleensä menee.

Levyjä siellä, levyjä täällä

Tuhlaan liikaa rahaa CD-levyihin. En oikeastaan keksi, mihin muuhun se kuluu. Vaatteita en juuri osta, ainoastaan silloin, kun se on aivan välttämätöntä (eli kiertuepaidan jokaiselta keikalta ja uusia sukkia silloin, kun kaikki vanhat ovat rikki). Laukkuja minulla on tasan yksi, mistä tulikin mieleeni, että se on sen verran rikki että tarvitsisin oikeasti uuden. Peleihin olen miettinyt investoivani enemmänkin, mutta toistaiseksi en ole jaksanut. Elokuvia, no, on niitäkin jonkin verran tullut osteltua. Ei tosin ihan viime aikoina.

Mutta CD-levyt. Kyllä. Ne ovat suuri heikkouteni. Olen yrittänyt rajoittaa, mutta aina välillä ote herpaantuu ja sorrun. Eikä asiaa tietenkään auta tämä vastikään herännyt metallivalaistumiseni, jonka seurauksena tavoitteeni on yrittää paikata häpeällisiä aukkoja levykokoelmassani ja hankkia lisää Iron Maidenia, Metallicaa, Slayeria ja Megadethia. Muun muassa.

Viimeisimpiin hankintoihini kuuluvat muun muassa nämä:

Että näin.
Ja kyllä, vinyyleistä haaveilen yhä.

Laatua sen olla pitää

Musiikin, jota kuuntelee, siis. Totta kai olen tähänkin asti ollut vilpittömästi sitä mieltä, että musiikki, jota kuuntelen, on ilman muuta sitä parasta. Kun näin jälkikäteen selailen vanhoja blogimerkintöjä (joista suuren osan olen poistanut tai muuttanut luonnoksiksi, kuten ehkä ne harvat, jotka tätä jaksavat lukea, ovat huomanneet) ja muita muistiinpanoja, tajuan, että silloinen musiikkimakuni oli kyllä harvinaisen kaukana laadukkaasta.

Tai no, oikeastaan muotoilin asian väärin.

Totta kai ihmiset saavat kuunnella musiikkia, josta tykkäävät. Ihan sama, onko bändi tai artisti kriitikoiden tai valtavirran mielestä hyvää. Minulla muutos tarkoittaa sitä, että olen liukunut popahtavan rockin kuuntelusta enemmän heavyn ja metallipainotteisen musan puolelle. Seassa on yhä 3 Doors Downia, Green Dayta ja muuta ei-niin-metalia, mutta seosta on nykyään täydentämässä sellaisia bändejä, joita en olisi koskaan kuvitellut kuuntelevani. Örinämusaa, kuten sitä tapasin kutsua. Tätä nykyä örinämusan kynnys on selvästi madaltunut noista päivistä :D

Pitäisikö tehdä listaa nykyisistä suosikkibändeistäni. En osaa absoluuttiseen järjestykseen niitä pistää, mutta ehkä jotain osviittaa antavaa voin yrittää antaa:

Disturbed

- jotain niin mahtavaa. David Draimanin ääni - siinä on asennetta ja ytyä! Toisaalta se voi taipuu halutessaan myös herkistelyyn (Darkness! ♥)

Nickelback

- sitä dissataan yhtä paljon kuin rakastetaan. Minä kuulun faneihin. Olisin voinut itkeä onnesta (ja melkein itkinkin; ainakin hyperventiloin ihan kamalasti) kuultuani bändin VIIMEIN raahaavan ahterinsa Suomen kamaralle, ja 16.9.2012 seisoin Hartwall Areenan permannolla onneni kukkuloissa kuuntelemassa livenä biisejä, joita olen diggaillut jo vuosia. Ah, Chad ♥ Sitä autuutta.

Stone Sour

- Oi voi voi Corey Taylor ♥ Slipknot kuuluu samaan pakettiin. (Ekan kerran Slipknottia kuultuani en muuten tykännyt siitä, se oli liian "örinämusaa". Mitä lie siis tapahtunut sillä välillä, kun uskaltauduin kuuntelemaan sitä uudestaan :D)

Green Day

- upea livenä. Joku voisi sanoa, että liikaa showmeininkiä, mutta minuun uppoaa. Rakastan sitä, että keikoilla esiintyvä bändi huomioi yleisön eikä vain soita menemään ja käyttäydy kuin olisivat koko keikka-alueella keskenään. Uusimmasta levytriosta en pidä. On sääli, että yhdelle levylle on ängetty liikaa kappaleita, jotka kuulostavat kaikki samalta. Mutta siitä huolimatta asenne on kohdallaan!

Menneiden vuosikymmenten metallijättien kategoria, johon kuuluu mm. Iron Maiden, Judas Priest, Deep Purple, Metallica (joka on terässä vielä nykyäänkin), AC/DC (joka ei ole metallia vaan rock n' rollia, mutta silti), Slayer, Dio yms yms yms.

- tarvitseeko näitä edes selitellä?

Nirvana ja Foo Fighters

- Nirvana oli jotain karhean puhdasta, joka onnistui luomaan metallille kokonaan uuden alalajin. Foo Fighters jatkaa osittain Nirvanaa, osittain se taas on jotain aivan muuta. Propsit Dave Grohlille, joka jatkoi musiikintekoa Nirvana-fanien närkästyksestä huolimatta. FF:kin on muuten uskomaton livenä. Ikävä keikkaa...

Punkahtavampi rock/metal, kuten A Day to Remember, Rise Against, The Offspring ja Billy Talent

- sanoma, musiikilliset koukut ja suora esitystapa, näillä mennään

Muita sekalaisia, joita en jaksa erikseen selitellä: Avenged Sevenfold, Volbeat, Three Days Grace, Apulanta, Sonata Arctica, Lostprophets, joitain saksalaisia (ja saksaksi laulavia) rockbändejä kuten Revolverheld, Die Toten Hosen, Frei.Wild jne.

Listalle ei päätynyt yhtäkään female vocalist -bändiä. Jännä juttu. P!nk on tippunut suosikkiartistien listalta jo aikaa sitten. 

Pitäisi varmaan Halestormia kuunnella. Olen menossa keikalle 26. päivä. Niillä on ihan hyviä biisejä.

Muutos, osa II

Hyvä on, unohtakaa se musiikkiblogiyritelmä. Sanotaan näin, että painotan tässä blogissa musiikkia, vaikka saatan kertoa myös satunnaisista muista rakkaudenkohteista. 

Olen niin rakastunut toimintaleffoihin ja supersankareihin, että on pakko hieman hehkuttaa niitä.

 Jos joku ei ole nähnyt, niin hävetkää.

Soundtrack koostuu lähinnä AC/DC:sta, seassa myös mm. The Clashia. Eli suomennettuna loistavaa musiikkia.

Ja sitten vielä hieman sitä musiikkia :D
 Joitain tämänhetkisiä suosikkibiisejäni tulee tässä.

Disturbed - Leave It Alone

Art of Dying - Whole World's Crazy

Billy Talent - This Is How It Goes

CD, the old friend

Olen keksinyt pyörän uudestaan ja rakastunut CD-levyihin uudelleen.

Nykyään musiikkia kuunnellaan biisi kerrallaan. Tätä ilmiötä on tietenkin edesauttanut se, että kappaleita saa ladattua netistä, niin laittomasti kuin laillisestikin. Levyillä biisit eivät muodosta kokonaisuutta, käsittelevät korkeintaan samaa teemaa.

Toista oli noin vuosikymmen sitten. 

Hyvä on, tämä oli yleistystä. Seassa oli ehkä ripaus paatostakin. Mutta siitä huolimatta CD-levyt ovat mahtava keksintö. 30-40 minuutin pituiselle kiekolle saadaan puristettua tunteita laidasta laitaan, ehkä kokonainen tarina alun hahmoesittelyineen, vauhdikkaine juonenkäänteineen ja kliimaksiin huipentuvine loppuineen. Kun on ladannut läjäpäin levyjä koneelle ja kuunnellut jokaiselta säännöllisesti vain muutamaa biisiä - kuten itse myönnän viime aikoina lähinnä tehneeni - hahmottaa kappaleet eri tavalla kuin jos kuuntelee ne levyltä muiden albumin kappaleiden joukossa. Ja levyä kuunnellessa tulee kuunneltua niitäkin biisejä, jotka sekoitustyylillä kuunnellessa helposti skippaa, ja niistä voi löytää uuden musiikillisen rakkauden. 

Toiseksi, CD-levyjen kansitaide. Tarvitseeko siitä edes puhua? Vinyylit ovat omaa luokkaansa, mutta monet CD-levyt yltävät samalle tasolle.

Kolmanneksi, musiikista pitää maksaa. Musiikista pitää haluta maksaa. Artistien työtä pitää kunnioittaa. Se tuntuu unohtuneen tässä maailmassa kokonaan. On helppo kuvitella, että isot artistit ovat jo valmiiksi rikkaita, joten niiden levyjä voi vapaasti latailla netistä. Jos miljardi maailman ihmisistä ajattelisi noin, pian ei olisi enää isoja, rikkaita artisteja, joita kuunnella. 

Automusiikki 

Niin, mitä on automusiikki? Automusiikiksi (tai ajomusiikiksi) kutsun musiikkia, jota on erityisen ihana kuunnella CD-levyltä ajaessa. Sellaista musiikkia minulle on muun muassa Deep Purple, Nirvana, Foo Fighters, Ramones, AC/DC ja Green Day. 

Palan halusta päästä tuhlaamaan rahojani uusiin levyihin, vaikka viimeisimmän ostokseni tein maanantaina...

Siitä puheen ollen:

Automusiikkia parhaimmillaan. Suosittelen kuuntelemaan.

Vielä joskus hankin sen vinyylilevysoittimen ja kasan vinyylejä. Tuntuu, että olen syntynyt kokonaan väärälle aikakaudelle...

A New Era Begins

Nyt alkaa tässä blogissa uusi aika. Enää en kirjoittele tänne ihan mitä sattuu, vaan tästä tulee virallisesti musiikkiblogi. 
Eli mitä tahansa minun omassa musiikkimaailmassani tapahtuukin, pistän sen tänne.

Jos muistan / ehdin / jaksan.

Mutta yritän nyt alkaa päivittää tätä useammin kuin ennen. Myönnän, se on viime aikoina hieman jäänyt vähemmälle, mutta ryhdistäydyn. Minulla on paljon kerrottavaa. Ihan sama, kuunteleeko kukaan vai ei :D

A new list

Vuorossa tällanen jännä lista bändeistä, joita kuuntelen :D Listassa ei tietenkään ole kaikkia, koska jotkut ovat liian tylsiä kääntää suomeksi.

• Nikkeliselkä
• Vihreä päivä
• Nouse vastaan
• Kuolleen miehen teoria
• Minun kemikaalinen romanssini
• Kolme ovea alas
• Kolmen päivän sulous
• Sairaat koiranpennut
• Tollot tappelijat
• Häiriintyneet
• Linkittävä puisto
• Hyvä Charlotte
• Kadonneet profeetat
• Yksityinen linja
• Kostettu seitsenkertaisesti
• Yksinkertainen suunnitelma
• Vuoden tarina
• Tuhannen jalan tuki
• Hajoava Benjamin
• Luoti ihastukseeni
• Sattumusten poika
• Untuvan systeemi
• Viiden sormen kuolemanisku
• Minä + minä
• Syksyn runoilijat
• Myrkynmusta
• Revolverisankari
• Seeprapää